LM-Activator™ 20v juhlavuosi

Vietämme tänä vuonna LM-Activatorin™ juhlavuotta. Jo 20 vuoden ajan on LM-Activator™ ollut auttamassa suomalaisia lapsia saamaan suorat hammaskaaret ja kauniita hymyjä!

LM-Activator™ purennanohjaimen tie vakiintuneeksi lasten oikomishoitomuodoksi Suomessa

Katri Keski-Nisula

1990-luvun alussa Pohjanmaalla erikoishammaslääkäri Katri Keski-Nisula työskenteli konsultoivana oikojana kunnissa, joissa perinteinen oikomishoito kohtasi haasteita suuren hoidon tarpeen vuoksi. Keski-Nisula halusi löytää ratkaisun suurien potilasmäärien tehokkaampaan hoitamiseen. Maailmalla oli esitelty purennanohjaimen tyyppisiä kojeita, joilla pystyttiin ohjaamaan puhkeavat pysyvät hampaat oikeaan paikkaan ja asentoon hammaskaarilla. Käytettävät voimat olivat pieniä eivätkä aiheuttaneet vaurioita puhkeaville hampaille. Kojetta käytettiin pääsääntöisesti vain yöllä ja oli tärkeää, että lapsi kooperoi ja käytti kojetta.

– Plandentin myötävaikutuksella onnistuin saamaan näitä käyttöön ja aloitimme käytön ensin henkilökunnan lapsilla. Saimme nopeasti hämmästyttävän hyviä tuloksia ja uskaltauduimme ottamaan purennanohjaimet hoitorutiineihimme. Neljän vuoden aikana saimme hoitokäytännöt muutettua siten, että vähintään 90 % oikomishoidon tarpeessa olevista lapsista hoidettiin uudella menetelmällä. Saimme myös oikomishoidon jonot purettua, potilaan tuoliaikaa lyhennettyä ja tarkastusten välit pidennettyä 3 kuukauteen. Akuuttiaikoja ei juurikaan tarvittu ja näin saimme tuoliaikaa vapautettua muun hoidon tarpeessa oleville asiakkaille, kertoo Katri Keski-Nisula. Vuonna 1998 aloitettiin Jalasjärven, Kurikan ja Seinäjoen terveyskeskuksissa Katrin johtama tutkimus hoidon vaikuttavuudesta hammaskaariin ja leukojen skeletaalisiin suhteisiin. Yhteensä tutkimus tuli käsittämään yli 500 lasta. Tulokset olivat rohkaisevia ja hoito tehokasta.

Planmeca oli hankkinut vuonna 1999 yritysryhmäänsä hammashoidon käsi-instrumentteja valmistavan LM-Instruments Oy:n. Samana vuonna keskustelua herätti EU:ssa kielletty PVC-muovin pehmennin, mikä saattoi olla vaarallista pienille alle 3-vuotiaille lapsille. Suomessa silloin käytössä ollut purennanohjain sisälsi tätä materiaalia ja vastuullisena yrityksenä haluttiin lähteä kartoittamaan vaihtoehtoista materiaalia. LM-Instrumentsille perustettiinkin työryhmä miettimään miten silikoni toimisi purennanohjaimen materiaalina. Silikoni on helppo ja turvallinen, sen voi pestä hammasharjalla sekä sterilisoida keittämällä. Tuotekehitys ja markkinoille tuominen vaati paljon työtä ja yhteistyötä eri asiantuntijoiden kanssa. Silikoninen purennanohjain nimeltään LM-Activator™ esiteltiin Hammaslääkäripäivillä 2004, jonka jälkeen myynti alkoi ja ensimmäisenä vuonna myynti ylitti odotukset.

LM-Activatorin™ menestystekijöitä olivat oikojien tuki, kotimaisuus, turvallisuus ja uutuustuotteen käyttöönottoa edesauttoi merkittävästi Plandentin Johanna Palomäen kenttätyö, kun hän kiersi ahkerasti vastaanotoilla esittelemässä ja kouluttamassa käyttäjiä. LM-Activator™ purennanohjain tarjosi potilaille miellyttävän vaihtoehdon, ja sen käyttö oli helppoa ja tehokasta, näkyen nopeina hoitotuloksina. Plandentin tuki myynnissä ja LM-Dentalin™ maailman luokan osaaminen silikonituotteiden valmistuksesta olivat olennaisia tekijöitä menestystarinassa. LM-Activator™ mahdollisti varhaishoidon yksinkertaisesti ja tehokkaasti, ja sen suosio perustui positiivisiin kokemuksiin käyttäjien keskuudessa. Katri Keski-Nisulan tarve löytää ratkaisu käytännön hoidon haasteisiin sekä yhteistyö LM-Dentalin™ ja Plandentin kanssa synnyttivät ratkaisun, jonka kautta varhaisoikomisesta LM-Activator™ purennanohjaimella on tullut vakiintunut hoitomuoto lasten oikomishoitoon Suomessa.

Johanna Palomäki

Menestystarina on jatkunut, kun LM-Activator™ herätti kiinnostusta myös Euroopassa ja Kaukoidässä. Tänä päivänä voimmekin jo sanoa, että LM-Activator™ on auttanut satoja tuhansia lapsia ympäri maailman saamaan terveen hammaskaaren ja kauniin hymyn!

LM-Activator™
Growing happy smiles

Jaa oma kokemuksesi LM-Activatorin™ kanssa

Kerro oma kokemuksesi LM-Activator™ hoidosta. Julkaisemme valitsemiamme tarinoita tällä nettisivulla ja jaamme some-kanavillamme. Palkitsemme kolme tarinaa LM-Activator™ 20v juhlavuoden termosmukilla.

Osallistu kampanjaan

Nimi(Required)
Sähköposti(Required)
Miten sinun tai lapsesi LM-Activator hoito on sujunut, kerro mukavia tai hauskoja hetkiä.
Lataa kuva.
Drop files here or
Max. file size: 13 MB, Max. files: 4.
    This field is for validation purposes and should be left unchanged.

    Tietosuojailmoitus